Rohmula

Kasvatus Rohmulassa

Picture
Rohmulaan on sen alkuajoista lähtien kuulunut suomenhevonen ja suomenhevosten kasvatus. Pitkäkoipiset pienet varsat ovat ihastuttava näky emänsä seurassa, vehreällä laitumella. Ennen kuin tälläinen pieni ihme syntyy, pitää suunnitella tarkoin varsan vanhemmat. Täysin kilpailemattomista hevosista ei teetetä varsoja, vaan tulevalla vanhemmalla pitää olla kilpailukokemusta. Pelkkää menestystä ei kuitenkaan vaadita, vaan hevosen on oltava täysin terve. Kasvatamme hevosia kilpailukäyttöön, ja haluamme antaa tulevalle tähdelle hyvät valmiudet hyviin tuloksiin varsinkin laatuarvosteluissa hyvällä suvulla. Sijoittuneet vanhemmat antavat muun muassa SLA:ssa jälkeläiselleen jopa 25 pistettä, mikä tarjoaa hevoselle hyvän mahdollisuuden saada korkeakin palkinto.

Kasvatusnimemme on Rohmulan, joka tulee täydellisesti tallimme nimestä. Nimen alle ei toistaiseksi ole syntynyt kovinkaan paljon kasvatteja suhteessa siihen, kuinka kauan talli on ollut pystyssä. Rajoitteet vähentävät "turhien" kasvattien määrää huomattavasti. Meidän ei näin tarvitse myydä välttämättä niin paljon mahdollisesti ehkä jopa huonosukuisia varsoja jotka eivät todennäköisesti edes mene kaupaksi. Meillä syntyy vain hyväsukuisia varsoja.

Haluamme taata kaikille varsoille hyvän kodin kuukausien, mahdollisesti jopa vuosien päähän. Tätä varten olemme laatineet myyntisäännöt, joita kaikkien kasvatista tarjoavien tulee noudattaa:

- Kasvattajaksi merkitään aina Rohmula, linkitettynä
- Sivut tehdään kahden viikon kuluessa ja ne ilmoitetaan sähköpostiin
- Perustietoja ei saa muuttaa sivujen ilmoittamisen jälkeen
- Nimen saa vapaasti valita, syntymäajan tulee olla ilmoitetulta viikolta
- Varsan tulisi mielellään saada edes yksi jälkeläinen
- Jos kasvatti kuolee, sille on tehtävä muistosivu
- Mikäli kasvatin sivuilla ei näy 4 kk ajalla mitään päivityksiä, otamme kasvatin takaisin
- Mikäli joudut luopumaan kasvatista, tarjoa sitä ensin meille - voin haluta sen takaisin
- Ethän lupaa mahdottomia tarjousta tehdessässi!

Lisäksi suosittelemme rekistöröimään kasvatin. Kasvattajaksi merkitään ROHM1785

Haluat ostaa kasvatin?

Picture
Jos myytävissä kasvateissa on juuri sinulle sopiva hevonen, haluat varmasti tarjota siitä niin pian kuin mahdollista. Tavallisesti ilmoitamme hevostalli.netin virtuaalipuolen topikissa siitä, ja mahdollisesti myös hevoset.comissa. Kannattaa kytätä kumpaakin uuden tähden varalta. Ilmoitamme myytävistä kasvateista täällä ensimmäisenä. Jos et löydä mistää topikia, jossa mainittaisiin myytävistä rohmuvarsoista, lähetä sähköpostia!

Lähetä osoitteseen vmiivi[at]gmail.com viesti otsikolla "Tarjous kasvatista". Tee vapaamuotoinen ostotarjous kasvatista, jossa käy ilmi tulevaisuudensuunnitelmat, tulevan kodin osoite ja näytöt. Ilman näyttöjä emme myy! Mieti tarkkaan, mitä teet kasvatin kanssa. Jos et vie sitä YLA:han, älä mainitse siitä. Emme kaipaa turhia suunnitelmia varsan (tai aikuisen hevosen) tulevaisuudesta. Lue lisäksi ylempänä olevat myyntisännöt.

Kun olet ilmoittanut meille kasvatin sivut, olet vapaa tekemään sillä mitä halua. Olet kuitenkin velvoitettu noudattamaan myyntisääntöjämme. Toivomme, että myös teet sen mitä olet luvannut kasvatilla tekeväsi.

Myymme kasvattejamme lähinnä vain kilpaileviin koteihin. Ratsastuskouluihin myymme kasvatin vain, jos koulu miellyttää minua ja mahdollisesti olen tutustunut siihen aiemminkin.

Tilausvarsa?

Picture
Haluaisitko meiltä oman rohmuvarsan, mutta myytävissä ei ole Sitä Oikeaa? Korjaa asia ottamalla yhteyttä ja pyydä tilausvarsaa. Pyydämme mahdollista tilaajaa etsimään valmiiksi sopiva yhdistelmä noudattaen meidän sääntöjämme vanhempien valitsemisessa. Aivan kaikkia yhdistelmiä ei voida toteuttaa. Minimisijoitusmäärä on 20, jotka hevosella tulee olla ennen kuin se saa yhtäkään jälkeläistä. Muista tämä kun valitset yhdistelmää!

Kummallakin vanhemmalla on oltava sama määrä polvia sukutaulussa. Voit varmistaa tämän etsimällä hevoset tietyn otsikon alta hevossivulla, jossa on mainittuna sukupolvien määrä. 1-ja 3 polvisista hevosista ei voi saada tilausvarsaa, eikä myöskään 1-ja 2-polvisista. Pitkäsukuisissa ei polvien määrä enää ole niin tärkeä. Meillä pitkäsukuisen raja menee viidennessä polvessa, josta kaikki eteenpäin ovat pitkäsukuisia.

Painotus on kanssa tärkeähkö asia kun valitset tilausvarsayhdistelmää. Jos hevoset muuten sopivat toisilleen, voimme antaa tilausvarsan koulu-ja estepainotteisista hevosista, mutta mieluiten pidämme koulu-ja estepainotteiset hevoset erillään, kuten myös valjakko-, ravi-ja työhevoset. Yleispainotteisen taas voimme antaa risteytyä lähes kaikkien muiden kanssa.

Tilausvarsan myyntiehdot ovat täysin samat kuin meidän suunnittelemassamme varsassa.

Lähetä sähköpostiin (vmiivi[at]gmail.com) viesti otsikolla "Tilausvarsa", ja tee vapaamuotoinen ehdotus, jossa mainitsen vanhempien lisäksi myös tulevaisuudensuunnitelmat, tulevan kodin ja näytöt.